Moikka! Reilun viikon aikana on kerinnyt tapahtumaan jos jonkinlaista. Toissa viikon perjantaina eli 30.6 juhlistimme Emmin synttäreitä työkavereidemme kanssa. Istuimme iltaa Kosin keskustassa sijaitsevassa pubissa, jossa usein vietämmekin perjantai iltoja. Ilta meni letkeissä tunnelmissa ja saatiin maistaa synttärikakkuakin kaikkien pubissa olleiden asiakkaiden onnentoivotusten saattelemana😄 Pubista ilta jatkui rannelle istuskelemaan ja viettämään aikaa yhdessä.
Emmin synttäreiden jälkeisenä päivänä eli lauantaina reilu viikko sitten päätimme tyttöjen kesken lähteä iltaretkelle Thermaan. Therma sijaitsee Kosin saaren toisessa päässä, josta ei pääse enää tietä pitkin minnekkään. Therma on kuuluisa turistien keskuudessa kallion sisältä pulppuavasta kuumasta vedestä , joka tulee tulivuoren sisältä. Kuumavesilähteestä on tehty pieni kivillä muodostettu allas meren viereen, jolla sanotaan olevan parantava vaikutus ihmisen kehoon.
Menimme kuumaan altaaseen lillumaan hetkeksi ja tämän jälkeen ihanan viileään mereen. Kokemus oli ihanan rentouttava ja tulemme menemään sinne ehdottomasti uudestaan! Rannalla ei ollut yhtään ylimääräisiä valoja, joten näimme tähdet erittäin selvästi ja bongasimmekin muutamia tähdenlentoja. Myös kuu heijastui ihanasti meren pintaa vasten ja valaisikin paikkaa tarpeeksi, eikä ylimääräisiä valoja tarvittu lainkaan.
Minulle (Maria) ja kahdelle työkaverilleni sattui keskiviikkona samalle päivälle vapaapäivä, joten päätimme vuokrata yhdessä auton. Suunnittelimme reitin edellisenä iltana ja lähdimme heti aamulla ajamaan kohti Kefaloksen kylää. Kefalos on tunnettu etenkin kauniista rannoista ja upeista maisemista, joten päätimmekin viettää suurimman osan päivästä rannalla rentoutuen. Ajomatka meni erittäin hyvin, vaikka liikennekulttuuri täällä Kreikassa on hyvin erilainen Suomeen verrattuna.
Saavuimme Kefalokseen aamupäivällä ja söimme aamupalan, jonka jälkeen kiertelimme hieman kylää. Turisteja oli erittäin vähän verrattuna Kosin kaupunkiin, joka oli erittäin mukavaa vaihtelua tähän Kosin menoon verrattuna. Aamupalan jälkeen kävimme kiertämässä pari rantaa, joista kaikkein parhaimmaksi osottautui Agios Stefanos Beach. Rannan vastapäätä sijaitsee pieni saari, jonne pääsee helpoiten vuokraamalla polkuveneen. Saarella oli pieni kirkko ja upeat näköalat kefaloksen kylään. Kallioiselta saarelta oli mahdollista hyppiä uskomattoman kirkkaaseen meriveteen. Päivä kului todella nopeasti ja vaikka kotimatkalla hieman eksyimmekin vuorille, niin pääsimme turvallisesti takaisin kotiin!
Keskiviikko iltana menimme vielä tyttöporukalla kokeilemaan vesiurheilua läheiselle rannalle. Emme olleet koskaan kokeilleet veneen perässä patjalla menemistä, joten työkaverimme halusi viedä meidät testaamaan sitä. Meillä oli todella hauskaa ja saimmekin hyvän vatsalihastreenin, sillä nauroimme koko ajan ollessamme patjan kyydissä. Meno ei ollut yhtä hurjaa kuin oletimme, mutta ehkä ensi kerralla saamme hurjemmat kyydit!
Viime viikon launtaina eli kaksi päivää sitten menimme ulkoilmateatteriin katsomaan uusimman Spiderman elokuvan. Oli kivaa vaihtelua katsoa elokuvaa ulkona tähtien alla, kuin tunkkaisessa salissa sisällä. Seuraavan kerran valitsemme vain hieman paremman elokuvan, että voimme nauttia kokemuksesta enemmän😊Tapahtumaa siis riitti viimeviikolla ja toivotaan että lisää mukavia kokemuksia on tulossa. Enää noin 7 viikkoa meidän reissua jäljellä täällä Kosilla, jaiks!
Terkuin Emmi & Maria

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti