maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ensimmäiset vapaapäivät ja ensimmäinen oikea harkkaviikko

Meidän viime viikko alkoi maanantaina "testi" päivällä, jolloin kummankin meistä piti tehdä ensimmäistä kertaa yksin sukellus show sukeltajien kanssa. Aluksi tuntui hieman epämukavalta mennä kyselemään ihmisiltä vieraalla kielellä haluaisivatko he kokeilla sukeltamista, mutta mitä enemmän puhui, sitä helpommalta se tuntui. Pahempia mokia kummallekkaan ei onneksi tullut, joten sitä mukavampi olikin jäädä kahden päivän vapaille.

 Olimme jo aiemmin suunnitelleet päivän reissua Bodrumiin, jonne suuntasimmekin heti tiistai aamuna. Ostimme ferryyn liput edellisenä päivänä ja matkan piti kestää 35 minuuttia. Mennessä matkaan kului kuitenkin aikaa noin 45 minuuttia ja pois tullessa jopa yli tunnin. Tiedetäänpä ensi kerralla ettei ainakaan mennä samalla paatilla😄


Bodrumissa sää oli hieman epävakaa, mutta onneksi vältyimme kuitenkin sateilta. Kiertelimme pienillä kujilla, joissa oli aivan älyttömästi pieniä putiikkeja. Ahdistavaa oli kuitenkin myyjien tungetteleva asenne, jota Kosilla ei onneksi ole ollenkaan. Tiesimme tämän kyllä jo etukäteen, joten olimme varautuneet siihen ja hipsimme rauhallisesti myyjien ohi sanomatta sanaakaan. Pienten kujien ulkopuolella oli rauhallisempaa ja kauppojen myyjät eivät hyökänneet heti "kimppuun", joten sieltä löysimme meille sopivia shoppailu paikkoja. 




Toisena vapaa-päivänä keskiviikkona suuntasimme ensimmäistä kertaa täällä ollessamme biitsille! Pyöräiltiin hieman keskustan ulkopuolelle, johon ei kuulunut kaupungin melut. Päivä oli tosi kuuma, mutta sinnittelimme rannalla aamu kymmenestä iltapäivälle asti. Torstaina meillä olikin jo ensimmäinen oikea harkkapäivä, jolloin menimme yhdessä kiertelemään hotelleihin. Torstain jälkeen olemme olleet kumpikin eri hotelleissa yksin ja kummatkin ovat jo onnistuneet saamaan asiakkaita ja buukkauksia! Turisteja on aika vähän, sillä sesonki ei ole vielä kunnolla käynnissä. Työaikamme muuttuu päivittäin, eikä työpäivien sisältöä suunnitella etukäteen. Tämä ei kuitenkaan haittaa meitä, sillä olemme oppineet sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. 


Sunnuntaina työkaverimme veivät meidät syömään perinteistä kreikkalaista ruokaa vuoristomaisemiin. Olimme aiemmin syöneet kreikkalaista ruokaa vain turistipaikoissa Kosin kaupungissa, mutta tämä ravintola oli erittäin perinteikäs ja ruoka oli kotitekoista. Kreikkalainen työkaverimme tilasi meille ruokalistalta runsaasti erilaisia ruokalajeja, joista jokaisesta tykkäsimme. Työkaverimme haluavat viedä meidän Zian kylään, joka sijaitsee vuorilla. Kylästä löytyy monia hienoja ravintoloita, joista voi nähdä myös erittäin upean auringonlaskun ruokaillessa. 


Keskiviikon jälkeen luvassa kaksi vapaapäivää, joille ei vielä ainakaan ole mitään erityisiä suunnitelmia. Rentoutumista ja säästä nauttimista ainakin luvasssa! 😊



Terkuin Emmi & Maria



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti